torstai 7. maaliskuuta 2013

Pomp De Lux -nettikauppa auki

Nyt on sitten kauan odotettu Pomp De Luxin nettikauppa auennut. Itselläni ei onneksi ollut mitään hätää tilauksen suhteen, koska tosiaan emännöin lauantaina kutsut ja meidän tilaus on jo onnellisesti sisällä. Näytti muuten olevan aikamoista ruuhkaa tuolla sivustolla.

 
Keräsin tähän postaukseen ne vaatteet mitä meille tilasin ja ne mitä ajattelin alunperin tilata, mutta kun näin tuotteet luonnossa, niin mieli muuttui ihan alkuperäisestä. Pikkuneidille otin tämän Kaith -tunikapaidan sinisenä. Tuo rusetti tuossa edessä oli todella söpö ja ihanan väljä paita. Sopii sekä leggareiden että levempien housujen kera tai miksei hameenkin kanssa.  



 Tämä Suri Dress oli ihan ehdoton. Kuvastossa tämä ei näytä niin kivalta, mutta tuo paljettiedusta oli luonnossa todella ihana. Tässä emmin tuon roosan ja khakin välillä, mutta ostoskoriin sitten päätyi tuo roosa.
Pikkumies saa puolestaan vähän kesäisempää housua eli shortseja. Jos se aurinko tänä kesänä näyttäytyisi vähän enemmän kuin viime vuonna eikä tulisi sitä hitsin vettä koko ajan. Tähtifani äiti valkkasi tietysti ekaksi tähtishortsit. Näitä ei valitettavasti ollut kutsuilla näytillä, joten vähän arpapeliä sitten, että minkälaiset nämä ovat luonnossa.

 
Toisena shortsivalintana on nämä raidalliset Hector farkkushortsit. Kuva ei oikein näytä näistä totuutta, mutta nämä olivat luonnossa todella kivat raitapöksyt.


Sitten näihin ihanuuksiin, jotka kuvissa ehkä näyttivät kivemmilta, mitä ne sitten luonnossa olivat. Kuvien perusteella olisin tilannut nämä mamelukit ja paidan, mutta meidän pikkuneiti on sen verran hoikkaa laatua, että nuo eivät olisi ehkä oikein istuneet ja toisena ratkaisevana tekijänä oli, että nämä eivät olleet puhtaan valkoisia.
 


Aluksi olin myös päättänyt, että tämän Shelly mekon laitan tilaukseen, mutta siinäkin oli sama juttu, että tuo valkoinen ei ollut puhtaan valkoinen ja tuo roosa ja vihreä väri ei sitten luonnossa oikein napannut, joten jäi tämäkin sitten tilaamatta.
 
  
 
Nyt sitten malttamattomana odotellaan paketin saapumista kotiin. Tosin eipä noita shortsikelejä kyllä ihan vielä ole, mutta onhan nämä kuitenkin kiva saada sitten kotiin ja pääsee sovittelemaan ostoksia.



2 kommenttia:

  1. Minäkin kerkesin jo lapsenlapselleni tilaamassa yhden topin, housut, shortsit ja huivin. Harmi vaan kun tuolla ei ole pieniä kokoja, meidän pienin lapsenlapsi on vasta 2kk, poika ja tyttö on 2v kenelle tilasin.
    Ihania vaatteita on varsinkin tytöille. Aikaisemminkin olen tilannut ja ollut tosi tyytyväinen, kerrassaan ihania mekkoja ym.
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että ihan pienille tuolta ei vielä löydy, mutta onneksi ne lapsenlapsetkin kasvavat kovaa vauhtia ja syksyn mallistosta varmaan löytyy jo sopivia :)Noissa on mielestäni hintalaatusuhde kohdillaan ja ihania vaatteita. Mukavasti sinäkin löysit ostettavaa Pompilta. Nyt kanssa vaan paketin odotusta :)

      Poista