Päästiin kuin päästiinkin vihdoin tähän kolmanteen osaa pikkuneidin huoneen esittelyssä. Taitaa olla jotain samoja aiheita jo näissä kuvissa, kun en enää oikein muista, että mitä kuvia edellisissä postauksissa oli.
Yksi pikkuneidin huoneen katseenvangitsijoista kaiken tämän tavarapaljouden joukossa on ehdottomasti nukkekoti. Maalasin sen vaaleanpunaiseksi kuten alla olevan hyllykönkin sekä samaa maalia riitti vielä pikkuneidin sängyn irtolaidan sekä irtohyllyn maalaamiseen. Kyseinen hylly on yli 10 vuotta vanha Ikean hylly ja oli jo ihan kellastunutkin varastossa ja mies oli monta kertaa kiikuttamassa sitä jo roskikseen, mutta en vaan antanut lupaa. Nyt sitten palvelee hyvin tuolla huoneessa uuden värin kera.
Jonkin verran on tullut kyselyitä tuosta matosta ja ikkunassa olevasta tekemästäni lyijylasityöstä. Ohje on otettu vuonna 1999 Jenkeistä ostamastani ohjekirjasta ja valitettavasti en tiedä onko kyseistä kirjaa/ohjetta enää missään tallessa. Tein noita nimittäin aina mökillä ja ohjeet ovat sitten siellä jossain. Matto on puolestaan äitini virkkaamaa juhannusruusumatto ja postauksen siitä näet tästä, jossa myös linkki ohjeeseen.
Ikkunan vieressä on vanha isotätini lamppu. Pitäisi vaan käydä vaihtamassa se pistoke siitä nykyaikaan, jotta saisi tuon seinäänkin ja valon siihen. Kaappien ovia koristaa liitutaulutarrat.
Huoneesta löytyy myös oma lapsuuden aikainen nukensänkyni. Sen osalta vähän pähkäilin, että maalaisinko senkin vaaleanpunaiseksi, mutta jotenkin tuo 70-luvun tunnelma olisi hävinnyt siitä, joten saa olla tuollainen pirtsakka keltainen.
Näitä puisia herkkuja tulikin esiteltyä juuri viime postauksessa, mutta en viitsinyt lähteä näitä kuvia enää tästä poistamaan, kun kerran joskus ne olen tähän ladannut.
Seuraavaksi voitaisiin hypätä talokierroksessa yläkerran veskiin.
Lumista tiistaita! Täällä ainakin tulee lunta taas oikein urakalla.
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
Meilläkun on aina tyttöjen huoneessa kaikki sekaisin, vaikka sitä siivoillaankin monta kertaa päivässä