perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kolmen suora


Kai olette muistaanet varautua sunnuntain virpojia varten? Meillä nämä suklaamunat ovat odotelleet jo muutaman viikon ja oli aikamoinen vikatikki laittaa ne esille. Muutama onkin niistä jo kuoritunut omille teilleen. Ovat ilmeisesti olleet ns. tuhkamunia kun ei ole pahemmin niitä tipuja näkynyt nurkissa tai sitten kukko oli lähtenyt jo lomille ;)


Lapsukaiset ovat jo kyselleet monta viikkoa, että koska sinne virpomaan pääsee ja virpomislorua onkin hoettu jo aikamoisesti. Minun pitää toistaa se ensin ja he sitten perässä. Arvatkaas vaan soiko se munkin päässä jo öisinkin :) Saas nähdä meneekö pupu pöksyyn lapsukaisilla, kun se pitäisi oikeasti sitten sano jollekin oven suussa.

Näitä M&M:n peanuts karkkeja oli alunperin kilo ja eivät kaikki edes  mahtuneet tuohon Pentikin kippoon ja nämä hävisivät alle kahdessa päivässä jonnekin. Tai siis no eivät ne ihan tainneet kadota kun tuota vyötäröä katselee. Siellä ne nyt taitavat olla, mutta en tunnusta. Ne oli ne muut! Onneksi virpojille ei voi edes antaa mitään tällaisia irtokarkkeja, joten ei tule huonoa omaatuntoa näistä, niin ja noihan on melkein jopa terveysruokaa, kun on se pähkinä niissä sisällä ;)

Meillä on vitsatkin jo melkein tehtynä, joten nyt odotellaan sitä virpomista vaan. Onneksi tuo palmusunnuntai tulee jo kohta, kun noihin suklaamuniin tuntuu olevan aikamoinen kiusaus.

Karkkimaisin terkuin! Mulle iski oikein kunnon kevätflunssa päälle. Plääh!



6 kommenttia:

  1. Aikamoinen kolmen suora, nams! :) nuo menis omiin suihin aika nopeasti meillä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se meilläkin on, että meinaavat hävitä jo ennen kuin virpojat tulevat. Noi muut purkit ammottavat kyllä jo tyhjyyttä, mutta onneksi munia vielä jäljellä sentään.

      Poista
  2. Meillä kotona EI karkkeja voi pitää esillä, sillä isäntä ja pikkumies söisi ne alta aikayksikön ;). Jemmatkin löytävät piruvie ;)
    Ihastuttavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kuulostaa niin tutulta :) Meillä se isäntä on pahin rosvo. Piilotan aina karkkeja eri paikkoihin ja silti se ne löytää tai sitten itse unohdan ne piilopaikat ja sitten löytyy pari vuotta vanhoja karkkeja yllättäen jostain :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos ja niihin saa jemmattua sisälle kaikkea kivaa, tosin nuo herkut eivät niissä vaan kauaa vanhene ;)

      Poista