Yhteistyökumppanilta Arla-Ingmannilta tuli taas kassillinen uutuksia testaukseen. Mitäs kaikkea sitten kassista taas löytyikään.
Arla Apetina tuorejuustot ovat saaneet kaksi uutuusmakua. India sekä Rucola&pesto, joista erityisesti tuo jälkimmäinen oli omaan makuuni. Indian maku on peräisin mm. papaijasta, kurkumasta sekä punaisesta currystä ja Rucola&peston jo nimestäkin päätellen rucolasta ja pestosta.
Arla Ingmannilta on tullut nyt myös tällaiset maustetut ruokakermat, joissa 15 % rasvaa. Makuina emmental, savujuusto ja valkohomejuusto, jotka sopivat hyvin kastikkeisiin, keittoihin ja paistoksiin. Näitä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan eli odottavat nyt jääkaapissa inspiraation iskemistä.
Uutuutena myös täyteläinen rahka leviontaan ja jälkiruokiin sekä täyteläinen 34 % rasvaa sisältävä creme fraiche kuumennettaviin ruokiin. Kermarahkan käytin jo omenapiirakan päälle ja hyvää tuli.
Jogurttirintamalla uutuutena on tämä Tropiikin hedelmät rasvaton jogurtti. Tämä katosi tuolta meidän jääkaapista alta aikayksikön. Tuote on säilöntäaineeton ja sisältää stevioliglykosidien eli steviakasvin lehdistä saatavaa makeuttajan lisäksi vain ripauksen sokeria.
Arlalta on tullut myös tällainen Arla Natura kermajuusto 17 %, joka on kypsytetty vähintään 11 viikkoa. Tämä oli ainakin meidän perheen makuun. Ei ollut yhtään liian voimakkaan makuinen, koska itse en ainakaan pidä voimakkaista juustoista leivän päällä.
Jee, tänään on jo torstai eli mun perjantain kun olen aina perjantaisin osittaisella hoitovapaalla!
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
Nam mitä herkkuja! Oispa ihana päästä maistelemaan tälläsiä uutuuksia, mä oon vähän arka ostelemaan uusia juttuja. Pitää pelata varman päälle ja tulee sit ostettua vanhaa tuttua :)
Näin tosiaan tulee kokeiltua uutuuksia. Yleensä kyllä kaupassakin haluan heti ostaa uutuuksia jos sellainen tulee nenäni eteen. Vaihtelu virkistää, mutta kyllä niitä pettymyksiäkin tulee usein vastaan ja sitten usein palataan siihen vanhaan tuttuun turvalliseen :)
Kommentit