Lauantai meni ihanien työkavereiden järjestämällä brunssilla. Kolmella daamilla oli tällä viikolla synttärit ja yksi heistä täytti pyöreitä vuosia, joten he päättivät lyödä hynttyyn yhteen ja järjestää meille brunssin. Mielellään tuollaiseen osallistuu ihan vapaapäivänäkin :)
Sankarit saivat kukin kuohuvaa sekä kukkapuskan. Pyysin kukkakauppiaalta tällaisen kimpun, jossa on vähän korkeutta keskellä ja sivulta tulisi murattia alas. Hyvin kyllä onnistui tuo kimppu.
Oli kyllä erittäin makoistat tarjottavat. Tuota vähän erilaista voileipäkakkua pitää kyllä kokeilla itsekin. Eihän sen aina pidä olla sellainen pitkän mallinen, vaan voi olla ihan tällainen pyöreä kakku.
Oli muuten oikein ihana yhdistelmä tuossa juustokakussa dominokeksipohjan kanssa ja raparperikakku vaniljakastikkeen kera vei kielen mennessään.
On mulla kyllä kivoja työkamuja. Kiitokset kovasti makoisan brunssin järjestämisestä. Tuonhan voisi ottaa jo ihan tavaksi ;)
Tänään on sitten golfkausi aukaistu Sarfvikissä. Pitihän sitä lähteä tällä ilmalla lähteä ulkoiluttamaan äitienpäivälahjaksi saatua uutta golfbägiä. Tuloksesta ei sitten viitsitä puhua mitään ;)
Tänään on sitten golfkausi aukaistu Sarfvikissä. Pitihän sitä lähteä tällä ilmalla lähteä ulkoiluttamaan äitienpäivälahjaksi saatua uutta golfbägiä. Tuloksesta ei sitten viitsitä puhua mitään ;)
Vitsit kun tällaiset kelit jatkuisivat! Toivottavasti ei käy niin, että saadaan nauttia toukokussa parista hellepäivästä ja sitten loppukesä todella kylmä ja sateinen, kuten viime kesänä.
Vvvoi miten hyvältä näyttää. Eritoten toi yläkuvan kakku. :P Kivoja työkavereita!
VastaaPoistaMulla on tosiaan huippukivat työkamut. Kaikkea kivaa aina mielessä :)
PoistaNam, mitä herkkuja! Ihan tuli vesi kielelle. :D Ja olispa kyllä kiva päästä pelaamaan, itselläni jo kolme vuotta pelitaukoa, vaikka ei ollut kyllä tarkoitus. :P Voisi olla tulos aikamoinen. :D
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikkoa!
Juu ei ollut munkaan tulos kovinkaan hääppönen. Ensimmäiset kolme väylää meni melkein siihen, että yritin osua palloon. Miten se voikin olla niin vaikeaa? ;) Kyllähän se vaan niin on, kun lapsi/lapsia tulee taloon, niin eipä se äippä enää hirveästi golfkentälle ehdi...tosin kuin ne iskät ;) Ehkä sitten taas kun lapsetkin toivottavasti innostuvat tuosta lajista, niin pääsee koko perhe pelailemaan.
Poistatuollaisia brunsseja voisi olla tosiaan useamminkin. Meillä picnicit ovat vastaavanlaisia ja niitä tulee tehtyä kesäaikaan useinkin. Talvella se painottuu sinne nuotiolle enemmänkin. Itseasiassa olen Murusenikin tavannut vastaavanlaisella herkku-picnicillä ekaa kertaa. :)
VastaaPoistaOi ihanaa! <3 Mielelläni tuollaisia brunsseja tai juuri piknikkejä voisi olla useamminkin. Suomen kesäkin on vaan niin lyhyt, että aina on mukamas jotain muuta tekemistä ja aika monta vuotta on pitänyt mennä kavereidenkin kanssa piknikille kesällä, mutta aina se kesä on vaan hurahtanut ohi :(
Poista